Uskonto on Suomessa sekä yksityisasia että näkyvä osa historiaa, juhlapäiviä, rakennuksia, perhejuhlia ja julkista keskustelua. Vakaumusta, yhteisöön kuulumista ja osallistumista ei pidä olettaa toistensa perusteella, sillä ne ovat eri asioita. Evankelis-luterilaisella kirkolla on ollut vahvin historiallinen vaikutus kansallisiin tapoihin ja kalenteriin. Sen rooli näkyy edelleen myös niiden ihmisten elämässä, jotka eivät säännöllisesti harjoita uskontoa. Ortodoksisella kirkolla on syvät historialliset juuret erityisesti Itä-Suomessa ja Karjalassa. Sen jumalanpalvelukset, ikonit, paastoperinteet ja kalenteri ovat omaleimainen osa suomalaista uskonnollista elämää. Muihin kristillisiin kirkkoihin ja liikkeisiin kuuluvat esimerkiksi katolilaiset, helluntailaiset, vapaakirkolliset ja monet kansainväliset seurakunnat. Niiden järjestäytyminen, jumalanpalvelukset ja yhteisölliset käytännöt eroavat toisistaan. Muslimi-, juutalais-, buddhalais-, hindu- ja muut uskonnolliset yhteisöt ovat osa nyky-Suomea. Maahanmuutto on lisännyt maassa käytettyjen kielten ja perinteiden sekä kokoontumispaikkojen ja juhlien kirjoa. Monet kuvaavat itseään uskonnottomiksi, maallisiksi, agnostikoiksi tai ateisteiksi. Humanistiset ja muut uskonnottomat maailmankatsomukset voivat myös ohjata etiikkaa, juhlia ja yhteisöelämää. Suomen laki ja julkinen elämä suojaavat laajasti uskonnonvapautta ja vapautta olla kuulumatta uskontoon. Ihminen voi harjoittaa uskontoa, vaihtaa sitä, erota uskonnollisesta yhteisöstä tai olla tunnustamatta mitään uskontoa. Samalla noudatetaan tavallisia turvallisuutta ja muiden oikeuksia suojaavia sääntöjä. Kouluissa ja laitoksissa voidaan kohdata uskonnonopetusta, katsomusopetusta, ruokavalioon liittyviä käytäntöjä, pukeutumista, juhlapäiviä, rukousta ja seremonioita. Käytännön järjestelyt riippuvat tilanteesta, joten selkeä viestintä on tärkeää. Uskonto voi tuoda elämään merkitystä, yhteenkuuluvuutta, huolenpitoa, musiikkia, vapaaehtoistoimintaa ja tukea suurissa elämänvaiheissa. Siihen voi liittyä myös erimielisyyksiä, ulkopuolelle jättämistä tai painostusta. Henkilökohtainen suostumus ja yhdenvertainen kohtelu ovat aina tärkeitä.
Uskonto Suomessa
Suomen uskonnollisiin perinteisiin kuuluvat luterilaisuus ja ortodoksisuus, muut kristilliset yhteisöt, islam, juutalaisuus, buddhalaisuus, hindulaiset perinteet, saamelaisten alkuperäiskansan henkinen perintö ja monet pienemmät ryhmät. Monet eivät myöskään ole uskonnollisia tai yhdistä kulttuurisia tapoja yksityisiin vakaumuksiinsa. Uskonnonvapaus ja vapaus olla kuulumatta uskontoon tukevat henkilökohtaista valinnanvapautta suomalaisessa yhteiskunnassa.
Tip
Kysy ihmisiltä, miten he haluavat harjoittaa uskontoaan, äläkä arvaa sitä nimen, vaatetuksen tai taustan perusteella. Keskustele ruoasta, juhlapäivistä, seremonioista ja hiljaisesta tilasta hyvissä ajoin, jos ne vaikuttavat kouluun, työhön, hoitoon tai tapahtumaan. Kunnioittava mukaan ottaminen tarkoittaa myös sitä, että ihminen voi olla osallistumatta.